Säännöt, ohjeet ja haastetyypit
Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että on aina oltava muutama sääntö tai raja jonka sisällä kulkea. Eihän tästä mitään tulisi jos ei ohjeita noudatettaisi, kaikki vain tekisivät mitä haluaisivat. Joten minun ja teidän hommaanne helpottajaisiksi olen muutaman ohjeennuoran tehnyt.Säännöt
1. Tallenna työsi muotoon dc-haasteennumero-omanimesi.jpg/gif2. Muista noudattaa jokaisen työn kohdalla oikeita ohjeita haastetyypistä riippuen
3. Pidä työsi hyvän maun rajoissa. Jos työsi on liian loukkaava, rasistinen, pornografinen tai muuten vaan minun mieltäni kiehuttava minulla on oikeus olla julkaisematta sitä ja olla ottamatta haasteeseen mukaan.
4. Jotta emme kohtaisi väärinkäsityksiä kenelle kukin blendi kuuluu, muistathan käydä aina ennen osallistumistasi katsomassa ekstrassa olevan osallistujalistan, ettei siellä ole jo nimimerkkiäsi käytössä
5. Älä käytä jo tehtyä blendiä, jos en erikseen mainitse. Kilpailujen tehtävänä on luoda jotain uutta, ei kierrättää vanhaa.
6. Kuvat voivat olla hirveän isoja, joten pienentäminen on aina kannattavaa.
7. Voit lähettää työsi vielä deadline päivänä klo 00.00 asti. Jos deadline on siis 22. päivä, voit lähettää työsi vielä 22. päivä klo 23.59.
Haastetyypit
AE/Add Effects: Muokkaat antamaani pohjaa niinkuin haluat. Itse alkuperäisen kuvan kokoa ei saa muuttaa, pikselimäärän pitää olla siis sama. Kuvaan saat lisätä kaikkea muita paitsi toisia kuvia. Valitsemaasi kuvaa saa siis myös monistaa. Esimerkkejä mitä saa ja mitä ei saa tehdä.. Suurennettua/pienennettyä kuvaa saa siis käyttää, kunhan blendin tärkein kuva on alkupäröiskokoinen.Add Make-up: Annan tietyn määrän kuvia ihmisestä/ihmisistä, joissa heillä on vähän tai ei ollenkaan meikkiä. Teidän tehtävänänne on lisätä kuvaan meikkiä mahdollisimman hienolla tavalla. Olkaa luovia, vaikuttava on haasteen sana. Muistakaa muokata alkuperäinen kuva meikatun kuvan viereen. ( Esimerkkejä Add Make-up töistä: #1 , #2 , #3 , #4)
Color: Mustavalkoinen kuva, joka pitää värittää mahdollisimman aidon näköiseksi. Tehtävänä on siis tehdä kuva, josta ei saisi nähdä sen olevan ollutkaan mustavalkoinen. Kumminkin, jossain kuvissa voi olla hienompaa pistää fantasiamainen väritys kuin aito.
Icon AE: Juttu periaatteessa sama kuin AE:ssa. Tehdään kumminkin aina 100*100 kuvapohjiin.
Iconize: Annan monta kuvaa, joista sinun pitää yhditelemällä tehdä 100*100 pikselin iconi. Kuvaan saa siis lisätä kaikkea muuta paitsi muita kuvia.
Pics: Annan monta kuvaa, joita käyttäen teidän pitää tehdä blendi. Minimissään kaksi (2) kuvaa pitää käyttää. Ette saa lisätä muita kuvia kuin antamiani. Brusheja, patterneja, tekstureita yms. saa lisätä.
Special: Blendi haaste, joka eroaa kaikista edeltäjistä. Omatoimiset ohjeet aina haastekohtaisesti