Nimi: Ani (lyhempi ja järkevämpi versio nimestä: Anything)
Sukupuoli: Mies
Ikä: 21
Pituus: 185
Rotu: Sfinksi
Seksuaalisuus: Bi
Ulkonäkö:
Anin tukka on haalean ruskea, lähes blondi. Korvat ovat samaa sävyä ja hänen silmänsä ovat syvän violetit. Hänen ihonsa on pehmeän vaalea. Hän on laiha, mutta lihaksikas. Ei kuitenkaan mikään ihan älytön haba, kunhan sen verran jäntevä, että jaksaa juosta jonkun aikaa väsymättä. Kun siivet puhkeavat, ovat ne valtavat ja puhtaan valkoiset.
Vaatteina Anilla on pitkä, valkoinen ja ohut takki, sekä suorat ja ruskeat housut. Hän rakastaa vöitä ja hansikkaita, joita hän hankkii mielellään aina tilaisuuteen osuttuaan. Takin alla hänellä on lyhyt musta paita, joka on yllättävän lämmin. Sen kaulus on melko korkea ja hihat ylettyvät (piilossa takin hihojen alla) kyynärpäihin. Jalassa hänellä on pehmeät, mustat saappaat, jotka taittuvat helposti kokoon ja täyteen pituuteen vedettynä ne ylettyvät puoleen reiteen asti.
Luonne:
Ani on hiljainen ja melko passiivisen oloinen, koska hänestä elämällä ei ole suurtakaan merkitystä. Päivät seuraavat toisiaan. Hän pitää seurasta, vaikkei mielellään olekaan sen keskipisteenä. Hän mielummin seuraa hiljaa reunalta kuin ottaa osaa keskusteluun. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Anilta tulisi hyviä kommentteja. Päin vastoin. Anilla on hyvä ja hieman pervo huumorintaju, jota harvat ymmärtävät. Ani ei kuitenkaan koskaan naura vitseilleen, itse asiassa hän ei naura koskaan. Kunhan hymyilee leveästi ja lämpimästi. Ani on mieltynyt jalkoihin ja kainaloihin. Hänestä nilkka voi olla uskomattoman kaunis ja se sattaa kiinnittää hänen huomionsa jopa useiksi minuuteiksi. Tästä syntyy kiusallisia tilanteita, jotka Ani ohittaa olankohautuksella ja leveällä hymyllä.
Aina on pervoilustaan huolimatta herkkä, eikä hän luota moneenkaan ihmiseen, vaikka haluaisikin luottaa. Hänellä ei ole montaakaan ystävää, koska ulospäin hän vaikuttaa kylmältä, ehkä jopa hieman torjuvalta. Ani ei puhu mitenkään epäkunnioittavasti tai ilkeästi, pikemminkin pehmeällä ja ystävällisellä äänellä, mutta koska hän käyttää sitä niin harvoin, ei ääni pääse oikeuksiinsa. Jos kuitenkin joku uskaltautuu lähestymään ja Ani olettaa tämän olevan hänen ystävänsä, on vastaanotto lämmin. Ehkä hieman liiankin lämmin, jos joiltain kysytään.
Ani osaa kaiken eikä mitään. Hän ei kanna mukanaan ainuttakaan asetta, eikä omaa mitään erityisiä loitsimiskykyjä tai muuta vahvaa keinoa puolustautua vihollisia vastaan. Hän ei ole mikään taktikoija tai nero, kunhan yrittää vain selvitä tilanteista omalla, tasaisella tyylillään. Hän ei kavahda tappamista, oikeastaan joskus hän suorittaa sen melkein innokkaasti, jos niin voi sanoa. Tämä on suoraa johdetta hänen sfinksiperimästään. Ani ei suoranaisesti hingu tappamaan, mutta hän pettyy kovin, jos uhri jätetään henkiin. Ani uskoo, että "On parasta lopettaa se, minkä on aloittanutkin."
Ani ei omaa mitään erityisiä kykyjä... Lukuunottamatta yhtä. Ani osaa lentää. Silloin tällöin, sellaisena hetkenä, jota hän ei itse pysty valitsemaan, repeävät sfinksin siivet hänen selästään. Taidoista ei vielä varsinaisesti ole ollut hyötyä, koska siivet eivät koskaan ole tuntuneet ilmestyneen oikeaan aikaan. (Siivet repeävät harvoin, ehkä kerran parissa viikossa, ettei ihan joka sekunnin välein.) Ani osaa tarvittaessa puolustaa itseään vaikkapa oksan karahkalla, mutta se ei ole mitään perinteistä hakkaamista kummempaa.
Historia yms. yms: Ani on siis miespuolinen sfinksi, mistä johtuvat hänen kissankorvansa ja silloin tällöin ilmestyvät siipensä. Ani ei osaa lainkaan hallita kykyään, mutta tunteitaan sitäkin paremmin. Hän on sfinksien lailla kylmä, mutta kissamaisen mukavuuden- ja seuranhaluinen, vaikkei pidäkään suurta hälyä itsestään. Anilla ei ole kovinkaan merkityksellistä menneisyyttä, sillä hän ei ole oikeastaan tehnyt mitään tai ollut missään. Hän on kotoisin Lekhen saariautiomaalta, mutta hänet siirrettiin sieltä sijaisperheeseen Minthelin metsiin, joissa hän on samoillut siitä lähtien.
Mukana: Ei mitään. Reppu hukkui jonkun aikaa sitten. Löytäjälle luvassa "huima" löytöpalkkio. Ehkä se löytyy matkan varrelta...
« takaisin